Vaikka vain hetken tässä elämässä
vieraili tuo pienoinen,
jälkeensä hän jätti sulle
aukon elämän suuruisen.
 
Ei hän ollut vielä mitään,
silti hän oli kaikki.
Kun suurta onnea lähdit hakemaan,
suuren surun saitkin.
 
Jos jaksa hän ei, pieni heiveröinen,
otat taakan itse sen kantaen.
 
Kauan häntä sait odottaa,
vain pienen hetken omanasi pitää.
Osa se on elämän kiertoa kai,
mutta ei sitä voi ymmärtää.
 
On käsissäs parantumisen avain,
vaikka sylisi nyt on tyhjä.
Maalaa sielusi suurimmat aaveet,
piirrä lopulta surusi synkkä.
 
Hän jaksanut ei, pieni heiveröinen.
Joudut elämään surusi kantaen.
 
Nouset mudasta pohjasakkaan. Sakasta kohti pintaa.
Ennen päivää, jona hänet taas kohtaat, on eessäs surua, iloa ihanaa.
 
Hän jaksanut ei, pieni heiveröinen.
Sinä jaksat surusi kantaen!
 
Vanha ystäväsi,
Äiti